12 joulukuuta 2014

Talven tuhannet auringot

Kaamosväsymys vaivaa monia, ja yleensä sitä selitetään valon vähäisyydellä. Minulle vaikeinta tässä vuodenajassa on kuitenkin jatkuva keinovalossa oleminen. Tietokoneen näyttö, loisteputket ja energiansäästölamppujen kalsea valo eivät millään korvaa auringon hehkua. Siitä syystä olenkin alkanut kaivata talviini vähemmän valoa. Pimeys ei nimittäin tunnu niin kurjalta silloin, kun se on todellista pimeyttä, ei katuvalojen maalaamaa oranssinruskeaa hämärää. 

 Kunnon pimeyttä on yllättävän vaikea löytää. Lähimetsän valaistulta pururadalta poiketessa tuntuu aluksi siltä, kuin sukeltaisi sysimustaan tyhjyyteen. Silmät tottuvat kuitenkin nopeasti, ja pimeys muuttuu hämäräksi. Taivaanranta on varsinkin pilvisellä säällä lähinnä uhkaavan punertava johtuen kaupungin valosaasteesta. Pilvettöminä öinä voi toki ihastella tähtiä kaupungissakin, mutta kauas asutuskeskuksista matkustaessa yllättyy joka kerta: ai tältäkö se tähtitaivas näyttääkin!



Kuva: Juskteez Vu / Unsplash.com

Linnunrata oli joskus osa ihmisen arkista yömaisemaa, mutta nykyisin sen näkeminen alkaa olla kaupunkiasujalle harvinaista herkkua. Pimeyteen hakeutuminen kuitenkin kannattaa. Mikään ei pysäytä yhtä varmasti kuin oman kotigalaksimme katselu tummuvassa illassa. Silloin tajuaa hetkessä oman pienuutensa suhteessa maailman äärettömyyteen, ja se tuntuu merkillisen lohdulliselta. On melkein mahdotonta murehtia töissä sattunutta välikohtausta tai omaa rupsahtavaa ulkonäköä, kun tuijottaa tuhansien valovuosien päässä avautuvaa satojen miljardien tähtien kosmista tanssia. 

Niin, kesällä saamme toki nauttia auringon valosta ja lämmöstä, mutta ajatelkaa: talviyönä voi nähdä kerrallaan lukemattoman määrän auringon kaltaisia tähtiä, jopa paljon omaa aurinkoamme suurempia ja valoisampia. Talvi on tuhansien himmeiden aurinkojen aikaa.





Pimeyden lisäksi tarvitsen elävää tulta selviytyäkseni kaamosajasta. Muinoin talven tuli on ollut ihmiselle välttämätön hengissäpysymisenkin kannalta, mutta edelleen sen merkitys tuntuu äärettömän tärkeältä. Moni polttaa mielellään kynttilöitä tähän aikaan vuodesta. Tulessa, jopa pienessä liekissä, on palanen auringon hehkusta. Tulen luoma valo on pehmeää, se kietoo syliinsä kuin lämmin huopa. Parasta tietysti on, jos voi kynttilän lisäksi istua takkatulen tai nuotion äärellä. Tulta jaksaa tuijotella paljon kauemmin kuin kirkasvalolamppua. Talvi on myös tärkeää tarinoinnin ja pohdiskelun aikaa, ja tulen ääressä mietteet ajautuvat lähes väistämättä syntyihin syviin. Kuinka monta syvällistä keskustelua olette sen sijaan käyneet loisteputkivalojen alla?



Kuvat: Isla  / www.luonnonvalo.fi






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti